torstai, 19. helmikuu 2009

Vihdoinkin

Siis vihdoinkin löytyi sellainen pipomalli, mikä sopii meikäläisenkin päähän. Tässä vuosien varrella on tullut testattua jos jonkinlaista mallia, aina kuitenkin pettyen lopputulokseen. Tämä löytyi Yhteishyvän sivulta, siellä on parempi kuvakin Silmänisku

                         

Tätä kutoessa ei kauaa nokka tuhissut, näitä lisää!

 

 

lauantai, 3. tammikuu 2009

Löytöjä kameran uumenista

Toisen kameran uumenista löytyi vielä lisää kuvia joululahjoista. Tässä pitäisikin olla sitten kaikki ;)

            2192622.jpg

Siis useampaa lahjottiin tänä vuonna villasukilla. Malli jälleen Novita talvi 2008. Nämä menivät esikoisen kummisedälle.

                        2192624.jpg

Ja vielä yhdet sukat kuopuksen toiselle kummitädille. Tämä malli Pirkka -lehdestä, muistaakseni joulukuun numerosta. Oli todella nopeat neuloa ja kivan näköiset jalassa. Näissä molemmissa sukissa kuten edellisen postauksen sukissa lankana taas seiskavaikka.

Tulipa loman kunniaksi tehtyä inventaario lankavarastoon. Saldona aikas monta kerää yllätys, yllätys seiskaveikkaa ja muitakin lankoja sen verran, että eipä ole asiaa lankaostoksille vähään aikaan. Luja päätös nimittäin on neuloa ensin vanhat pois.

keskiviikko, 31. joulukuu 2008

Vielä viimeisiä lahjoja

Vielä löytyi kamerasta kuvia neuloituista joululahjoista. Nämä tumput menivät kummitytölle. Malli Novita talvi 2008.

        2191873.jpg

Samasta lehdestä lyhytvartiset villasukat kuopuksen kummitädille.

    2192625.jpg

Näiden kuvien myötä HAUSKAA UUTTA VUOTTA kaikille täällä piiphtaville!

lauantai, 20. joulukuu 2008

Sukkatehdas toiminnassa...

Tänä jouluna löytyy useamankin ystävän tai sukulaisen paketista villasukat. Tosin sukkatehdas oli välillä aikas hidas ja siitä johtuen yhdet ovat vielä puikoilla alkutekijöissään.. No onhan tässä vielä aikaa, kukahan hoitaa siivouksen ja ruokahommat.. tonttu varmaan ;)

     2156678.jpg

Miehelle vihreät seiskaveikasta kudotut sukat, koko siro 45...

torstai, 18. joulukuu 2008

Joulukortteja

Tässä muutama viikonlopun aikana väsätty joulukortti. Kaikkia en kuvannut, toisia kortteja tuli tehtyä useampi samalla mallilla. Materiaalit ostin käsityömessuilta Heinikan osastolta.

       2156664.jpg        

      2156666.jpg